maanantai 11. heinäkuuta 2011

That old saying, how you always hurt the one you love, well, it works both ways

Parin viikon sisällä katsottuja leffoja, joista mikään ei kyllä tuottanut pettymystä.
"Johnny Depp nähdään elokuvan The Tourist pääosassa amerikkalaisena turistina, jonka harmiton suhde ventovieraan naisen kanssa alkaa punoa romantiikan ja juonittelun aineksista hengenvaarallista verkkoa." traileri

 "Due Date eli Laskettu Aika kertoo kahdesta erilaisesta miehestä, joilla on molemmilla tarve päästä Los Angelesiin. Robert Downey Jr:in näyttelemä Peter Highman on  kontrollifriikki arkkitehti jolla on todella lyhyt pinna ja vaimo viimeisillään raskaana. Galifianakis esittää juuri isänsä menettänyttä näyttelijäksi aikovaa tolloa, jonka ainut ystävä on mukana kulkeva Sonny - koira. Jouduttuaan epähuomiossa lentokieltolistalle, miehet ovat pakotettuja ajamaan läpi Yhdysvaltojen kokien autoreissun, jolta ei ei kommelluksia puutu." traileri
"Pitopalvelun omistava Holly Berenson (Katherine Heigl) ja tv-kanavalla työskentelevä Eric Messer (Josh Duhamel) joutuvat yhtäkkiä leikkimään 1-vuotiaan kummityttönsä Sophien äitiä ja isää. Ongelmia on luvassa, sillä kodinhengetär Holly ja naistenmies Eric pitävät toisiaan mäntteinä pieleen menneiden ensitreffien takia." traileri
"Adam Sandlerin näyttelemä sitoutumista pelkäävä plastiikkakirurgi iskee naisia "sormus" sormessa Just Go With It -elokuvassa. Ihania neitokaisia riittää, mutta yksi on ylitse muiden ja tämän valloittamiseen tarvitaan monimutkaisempi suunnitelma: valeliitossa elävä naissankari tarvitsee vale-eron ja kuvaan astuu nyt lääkärin assistentti, jota esittää Jennifer Aniston. Arvata saattaa, että kimurantteja tilanteita riittää." traileri
"Queen Latifah ja Common donkkaavat hauskan ja hurmaavan tarinan elämän odottamattomista yllätyksistä, toivosta ja rakkauden pelistä. Leslie Wright (Latifah) on suorasanainen fysioterapeutti, joka saa elämänsä työtilaisuuden NBA-tähti Scott McKnightin kuntouttajana. Leslie ei ainoastaan piiskaa Scottia kuntoon, vaan auttaa hänet viemään pelitaitonsa aivan uudelle tasolle tehden heistä huipputiimin…kunnes hän huomaa rakastuneensa mieheen. Leslien tunteista tietämätön Scott sen sijaan iskee silmänsä Leslien seksikkääseen ystävään, Morganiin (Paula Patton), jolloin Leslien on pistettävä kaikki peliin selvittääkseen olisivatko he huipputiimi myös kentän ulkopuolella." traileri
Tänään katsottiin Jaakolla Hennan kans The Experiment. En oo yleensä trillerien ystävä, mutta tää oli kyllä ihan katsottava ja mielenkiintonen.
"26 toisilleen tuntematonta ihmistä saa mahdollisuuden osallistua ihmisten käytöstä tutkivaan kokeeseen, josta maksetaan hyvin. Heidät sijoitetaan keinotekoiseen vankilaan ja jaetaan sattumanvaraisesti vankeihin ja vartijoihin. Kukaan ei suhtaudu kahden viikon kokeeseen aluksi vakavasti - paitsi Barris joka ottaa pian johtohahmon roolin. Kun vanki Travis kyseenalaistaa hänen toimintatapansa, alkaa sadismin, väkivallan ja mielipuolisuuden kierre. Miten kauan kokeen annetaan jatkua? The Experiment on brutaali, pelottava psykologinen trilleri, joka perustuu amerikkalaisten salaiseen tutkimukseen 1970-luvulla." traileri

 The Tourist oli ehdottomasta kaikista viihdyttävin näistä. :) Just Go With It oli ihan peruskamaa, kyyneleiltä en välttynyt. Erityisesti pidin myös Just Wrigth elokuvasta, koska oon ihan hullaantunut romanttisiin komedioihin. Ennalta-arvattavat elokuvat ei oo musta yhtään tylsiä :D Joku kohtaus siinä kuitenkin aina jotenkin yllättää, vaikka oonkin aika hyvä aina arvaamaan mitä seuraavaksi tapahtuu.. :P

torstai 7. heinäkuuta 2011

My summer hits 2011!

Liviu Hodor feat. Mona - Sweet Love 

Playmen & Alex Leon ft. T-Pain - Out Of My Head

Stella Mwangi ft. Mohombi - Hula Hoop 

Nicole Scherzinger - Funky Town

Wynter Gordon - Shut Up While I'm Dreaming

Italobrothers - Cryin In The Rain(Ib-Handsup radio edit)

Radio Killer - Lonely Heart

Swedish House Mafia - Save The World (Style Of Eye & Carli Remix) Les Jumo ft. Mohombi - Sexy

Remix Muttonheads - Trust You Again ft. Eden Martin

Melanie C - Rock Me Benny Benassi feat. Pitbull - Put It On Me

Pitbull feat. Enrique Iglesias - Come & Go

KiD1 - Juomarilaulu

DJ Antoine - Im On You

Eric Saade (feat. J Son) Hearts In The Air

LAZE & ROYAL - You & Me

Inna - Megamix 2011

Alexandra Stan - Get Back

Nightcrawlers, Taio Cruz - Cryin' Over You

Dj Antoine vs Timati feat. Kalenna - Welcome to St. Tropez

R.I.O. - Miss Sunshine

Cascada - Stalker

Wynter Gordon - Don't Stop Me
Flo Rida - Good Feelin

INNA - Dancing Lambada

Pitbull ft. Marc Anthony - Rain Over Me LMFAO - One Day

Example - Changed The Way You KissMe

Flo Rida - Kiss The Sky

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Answers !

Ootko aamu-uninen ?
 Monesti kasin kouluaamuuna, 05.52 herätys nimittäin.
Ootko rohkee ?
Kyllä mä pidän itteäni rohkeena, benjinki kerta hypänneenä :D
Ootko mustasukkaista tyyppiä?
Terveellä tavalla, en yleensä syyttä
Mikä sua inspiroi ?
Lehdet, weheartit, muut blogit, ystävät, kaunis/mielenkiintoinen ympäristö kuvatessani, musiikki
Mitä oot harrastanu?
Lenttistä, pianon soittoa, kuoroa, yleisurheilua, pesistä, erilaisia kerhoja kuten tyttö- ja liikuntakerhot, zumbaa ja valokuvaamista ainakin.. 
Mikä fiilis nyt ?
Väsynyt, iltavuorosta tulin ysin jälkeen
Kuinka pitkä oot?
n.165cm
Mikä sua pelottaa ?
Läheisten menettäminen, yksin jääminen kokonaan eli hylätyksi tuleminen, yksin pimeällä kävely, ampiaiset
 Kuka/ketkä on sun parhaita ystäviäsi?
Tällä hetkellä lähimmät on Henna, Jekka ja Riina. Tosi hyviä on moonta!
Millainen perhe sinulla on?
"Erottamattomat" äiti 45v ja iskä 46v, Joonas 23v, Anniina 15v, Susanna 13v, Katriina 10v ja Ella 8v + Leevi koira!
Miten sulla ja Ollilla sujuu?
Hyvin
Kuinka usein näette Ollin kanssa?
 Yleensä ainakin 3 yötä nukutaan viikon aikana samas sängys (asutaan eri paikkakunnilla)
Kerro jotain Ollin perheestä?
Äiti ja iskä + kolme vanhempaa veljeä. Asuu vielä kotona
Milloin valmistut, ja miksikä?:)
Vaasan ammattiopistosta lähihoitajaksi 2012 keväänä
Mihin kaupunkiin haluaisit muuttaa?
Seinäjoelle tai Tampereelle
Ootko ajatellut jäädä nykyiselle kotipaikkakunnallesi?
En
Mitä aiot tehdä vielä tänä kesänä?
Lähtee Riinan kans On The Beach festarille elokuus, töitä koko heinäkuun, tilata kenties Britney Spearsin keikalle liput, uida, yrittää päästä vauhtiajoihin, shoppailla, juhlia ja nauttia pääasias kesästä :)
Jos saisit muuttaa ihan mihin vaan, mihin muuttaisit?
Jos olis kielipäätä niin johonkin päin Eurooppaa tai Australiaan
Mitä muuttaisit elämässäs? 
 Olisin käyny kaksoistutkinnon ainakin
Haluatko joskus lapsia?
Haluan
Mitä tekisit jos tulisit tällä hetkellä raskaaksi? 
No jos raiskattais niin tekisin abortin kyllä, vaikka sen teko vastaan oonkin
Mikä on sun lempikarkki ?
Kinderbueno on herkkua!
Entäs lempisipsi?
Estrellan Roastic Garlic & Salt Chips
Lempisana ?
Enpä oo tuota miettinyt
Lempi ruoka?
Tonnikalapasta!
Lempi tuoksu?
Escada Taj Sunset
Lempi alkoholi juoma?
Rekorderligin mansikkalime!
Mikä on sun lempi eläin?
Apina!
Kuinka paljon käytät yleensä kuukaudessa rahaa
- ruokaan/juomaan? yli 20e
- kosmetiikkaan? 0-20e
- vaatteisiin? talvella vähemmän, nyt kun tienaa taas kunnolla niin menee kesällä varmaan kuussa yli 50e
Voisitko joskus tehdä taas sellaisen vaikka sun lemppari kesäbiisit täl hetkel-postauksen?:p 
Onnistuu :)
Jos saisit pitää vain 3 vaatekappaletta joita käyttäisit koko loppu kesän, niin mitkä ne olis? 
Ne aika uudet vaaleat shortsit, valkonen tuubitoppi ja nahkatakki
Esittelisitkö tuotteet joita käytät arkimeikissä?
Onnistuu tämäkin :)
Kadutko jotain? (Ei tarvi kertoo mitään pahinta.. :p)
No sitä kadun etten lähtenyt kaksoistutkintolinjalle, eletty mikä eletty
Missä tilantees ylitit ittes? :)
Sain hypättyä sen benjin! Jos pääsen lukemaan psykologiksi niin sitten oon vasta erityismaininnalla ylittäny itteni.
Hävettikö sua tuoda Olli ekaa kertaa teille kotiin näytille? 
No äiti periaattessa sattui tulemaan yhtäkkiä joulujuhlasta kotiin mun ja Ollin istues olkkaris sohvalla, lähtivät siitä samantien kauppaan :D Mutta myöhemmin ei hävettänyt, Ollia ehkä enemmän hävetti tulla, mua ehkä ennemmin jännitti

Lovex - U.S.A.

Joskus kaikki tää saa mut pelkää että me vieraannutaan

Sunnuntain markkina-asua ja ostoksia..
Käteen markkinoilta tarttui laukku 27e, sekä lakuja että herneitä.

Akon - Keep Up

PS. Huomenna julkaisen vastauksia kysymyksiinne!

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Maisun synttärit♥

Paaaljon kivoja uusia tuttavuuksia ja Ollikin pääsi onneksi heti poikien kans juttuun! Tämä ihana ilta uusiksi Täällä juhlittiin!
Päädyn lopuksi tälläiseen asuun
bolero Esprit tuubitoppi H&M farkut Veromoda korut Glitter

Happoradio - Ahmat tulevat

PS. Kyllä sitten voi taas pientä ihmistä jännittää! Huomenna uuteen työpaikkaan.. Miksi muita on aina helpompi motivoida kuin itteä? :D