lauantai 14. tammikuuta 2012

Personality is everything in art and poetry

Vihdoin uudet ihan oman kokoset popot. Oon koko amiksen mennyt pikkusiskon yli suurilla sisäpelikengillä ja nyt vihdoin tajunnut ostaa itsellekkin kunnolliset. Intersportissa kyselin alle 100e kenkiä, niin sovitin sitten yksiä kenkiä ja lopuksi kysyin hintaa, "99e". Tosiaan sen alle sata euroa.. öhm :D Käytiin sitten vielä Sportiassa, josta nämä yksilöt sitten löytyivätkin. Siellä oli aikalailla kokemattomampi nuori myyjä, joka ei oikein osannut sanoa samalla tapaa kengistä kuin Intersportissa, mutta ainakin se oli söpö! :P Kaipasin kenkiin joustoa zumban vuoksi, mutta kuitenkin myös sopivasti tukea salikäyttöön. Toivotaan että nämä nyt sitten täyttäisivät hakemani kriteerit. :) Alkuperäinen hinta oli 95e, mutta ne olivat mun onnekseni puoleen hintaan eli loppusummaksi jäi 47e. Nyt loppupäivän oonkin ollut ihan tööt, mikään ei oo oikein huvittanut, mutta Henna sai mut onneksi passitettua lähtemään sen matkaan. Käytiin Kurikan puskajussissa syömässä ja ajeltiin. Tulomatkalla jumituttiin meidän tiellä lumikinoksiin, mutta siitä onneksi sattui juuri menemään auto ja saatiin pari poikaa työntämään auto liikkeelle. :) Mun työnnöt ei oikein auttaneet.. :D En tiedä mikä mun olon on oikeen tämmöseks vetänyt, ehkä se on tuo onneton sää. Toivottavasti huomenna heräisisin vähän paremmalla jalalla.

Jannika B - Onnenpäivä

torstai 12. tammikuuta 2012

It's beauty that captures your attention; personality which captures your heart

Tyhmä väriero näissä kuvissa, mutta olkoot. Noi uudet kenkäni sai yhtenä päivänä hieman damagea. Astuin autosta jotenkin huonosti ja ihmettelin miksi kävely ei luonnistu lainkaan, sitten huomasin että koko kanta oli lähtenyt irti. Voi sitä ketutuksen määrää tajutessani, että ne olivat mulla vasta toista kertaa jalassa. No, äiti ja iskä lähti seuraavana päivänä käymään Seinäjoelle ja kävivät Halosella näyttämässä näitä, sieltä ei pyydetty edes kuittia tai mitään ja sain ihan uudet samanlaiset kengät tilalle. :) Olishan ne saanut suutarillakin korjattua, mutta aina parempi näin tulevan kannalta.
neule H&M paita JC farkut Veromoda kengät Halonen

Mulla on ollut tänään tosi hyvä päivä. Sain nukkua ihanasti kahdeksaan ja koulussakin oli aika mielenkiintoista. Harjoiteltiin eri harjoituksia miten toimia kiusallisissa tilanteissa hoitajana tai potilaana psykiatrisella puolella. Meidän luokalla on sopivasti tällä jaksolla vain neljä opiskelijaa, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. No me Tiinan kanssa esitettiin sitten potilaita, Tiina esitti maanista ja mulla oli skitsofrenia. Pojat olivat uusia hoitajia osastolla ja meidän piti esittää oikein flirttailevia ja mielinkieliä. Oli kyllä hauskaa vaihtelua ja nyt kun meillä kaikilla oli jotain kokemustakin pohjalla viime työharjoittelusta. Meille on vaihtunut myös uusi hoito-opin opettaja, joka on kyllä kans todella hyvä työssään. Jokaiseen aiheeseen mitä ollaan nyt käyty, niin se on kertonut omakohtaisia kokemuksia ja ollaan keskusteltu koko ajan. Eikä olla edes vielä kirjoitettu yhtään mitään, kerrankin näinpäin! Ja nyt illasta olin Kimin kans salilla, käytiin toistamiseen mun ohjelmaa läpi. Tuntuu että oon saanut ihan uutta puhtia elämääni tästä urheilusta. :) Mahti fiilis.

Elijah King ft. 2nyce - Quitate La Ropa

tiistai 10. tammikuuta 2012

Where words fail, music speaks

Kuvaa klikkaamalla pääset uuteen "musablogiini", jonka suunnittelemisesta/toteuttamisesta kerroin jo marraskuun lopulla ja vihdoin sain sen siis valmiiksi. Mulla oli ollut asetukset jostain kumman syystä oudolla tapaa pielessä ja sen takia en saanut youtuben videoita muutettua HTML-tekstimuodosta sen näköiseksi niinkuin tässä blogissani, mutta onneksi sain kaiken vihdoin kohdilleen. :) Tuosta uudesta blogista sen verran (kaikille muistin virkistykseksi), että se sisältää ainoastaan musiikkiin liittyviä juttuja, kuten lempi kappaleita/sanoituksia/uutta musiikkia tms, saa nyt nähdä mitä tuun keksimään. Asialliset kehitysideat ovat kuitenkin aina tervetulleita. :)

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Never feel bad if people remember you only at the time of their need, feel privileged that they think of you like a candle in the darkness of their life

  Pidettiin viime keskiviikkona tyttöjenilta Jennin, Lauran ja Piken kans. Aloteltiin ensin Jennillä ja saatiin onneksi Joni heittämään meidät kaupungille ettei siellä tuiskeessa tarvinnut kävellä. Iltahan sujui jälleen aivan mainiosti ja ihan hallitusti meistä ainakin kolme onnistui ottamaan.. ;D Oli kiva nähdä paljon tuttujakin pitkästä aikaa. :) Torstai taisikin mennä sitten maatessa ilta seitsemään. Kymmenen aikoihin menin kavereitten seuraksi paikalliseen istumaan iltaa ja sieltä kotiutunut yhden jälkeen. Taidettiin me Jaanan kans pari lauluakin lurauttaa. :D
Mulla ei ollut mitään hajua herätessäni perjantaihin, että mitä tekisin. Näin sitten Jennin facebooksisa ja kyselin mitä se meinaa. Sovittiin sitten että meen niille laulamaan karaokea ja pelailemaan. Laurakin liittyi lopuksi porukkaan. Tosi mukavaa vaihtelua päivittäiseen arkeen tämmönen. :)
 Eilen olin jälleen vain seurana kun muut likoista ottivat. Porukka oli kokoontunut Ylikoskelle. Siellä seurattiin Putousta tv :stä. Vähän oli kyllä tylsät hahmot viime vuotiseen verrattuna, mutta Jani-Petteri oli huippu! Kahdentoista jälkeen ajeltiin vielä jokunen tovi ja sitten siirryttiin paikalliseen. Jenni sai mut ylipuhuttua vielä hotellille sen kaveriksi. Eipä ollut tuokaan ilta pettymys.

Kerrassaan ollut ihan loistava loma. Tullut juhlittua, nukuttua pitkään, pelailtua, nautiskeltua rauhasta, laulettua, treenailtua, shoppailtua ja paljon ystävien kans ajan viettoa. Ehkä eniten oon ylpein siitä kun oon saanut aloitettua tuon saliharrastuksen. Nytkin ollut illasta niin mahtava fiilis kun lopuksi lähdinkin iskän ja pikkusiskon kaveriksi salille. Hyvää kannattaa onneksi odottaa (tuloksia).

Laura Närhi - Hetken tie on kevyt

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

What doesn't kill you makes you stronger

Olin eilen ensimmäistä kertaa salilla. Kaveri on tehnyt mulle ohjelman kahdelle päivälle viikkoon. Fiksuna tyttönä tänään sitten pistin nuo uudet korot jalkaani, kun lähdettiin poikien kans kaupungille. Itsehän lähdin lähinnä vain makutuomariksi, mutta niin hyvä kun oon kävelemään päässyt enää sieltä kaupungilta tullessani kun sain otettua nuo kengät pois jalasta, huhhu! Aamulla herätessänikin ne olivat jo niin kipeät, niin nyt se kipu on ainakin viisinkertaistunut. Pohkeet, reidet ja peppu ovat etenkin hellänä. Huomenna olisi tarkoitus tehdä rinta, kädet ja vatsa. Maanantain ohjelmaan kuului jalat, selkä ja vatsa. Jos jotain hyvää näissä kivuissa on niin se, että tietää ainakin tehneensä jotain! :)
paita H&M farkut Veromoda kengät Halonen 

Mua niin ärsytti aamulla kun en saanut tukkaa laitettua juurikaan mitenkään. Lakka oli tyystin loppu, mutta geelillä sain sitä jotenkin edes nostettua. Kuvatkin on toki otettu vasta kaupungilta kotiuduttuani ettei ihme että tukka näyttää tuolta. Parturiin pääseminen olisikin tällä hetkellä erittäin kova sana. Etuhiukset on jo ihan silmillä ja oon onnistunut hukkaamaan meidän parturinsakset, argh. Juurikasvukin on jo aika häiritsevä, mutta jos pari viikkoa ennen synttäreitä värjäisi ja nehän onkin jo 29.1.

York ft. Brandon Jones - Wanna Be Known (16 Bit Lolitas Remix)

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

New Year's Eve

 Uusivuosi vietettiin Mirannalla sopivalla porukalla.
Taidettiin me meidän sinkkuudellekkin nostaa maljaa!
Meillähän oli toosi hauskaa, videokamerastakin löytyy kuvamateriaalia (mitä en kyllä välttämättä halua nähdä:D) ja kameraankin oli taltioitunut ihan mukavasti kuvia. Loppuyön kuvista ei kylläkään saanut mitään selvää, heilahtaneita kaikki kummasti. :D Ja vielä kummempi juttu oli se kun olin nukahtanut vahingossa pannuhuoneen lattialle. Tovi mua oli ettitty, mutta Mikko oli onneksi löytänyt mut ja kantanut pois.. hupsista :D. Kiitos vain poikien ylimääräisille fisushoteille ja punkulle! Onneksi uv on vain kerran vuodessa, mutta Onnellista uutta vuotta teille lukijoilleni! :) Tehdään tästä vuodesta entistäkin parempi.

Mashup-Germany - Top Of The Pops 2011