Näytetään tekstit, joissa on tunniste loma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste loma. Näytä kaikki tekstit

lauantai 31. joulukuuta 2011

Meidän joulu Osa 2

Jouluaaton ilta/yö kului pelaten eri pelejä (Tiedolla tai tuurilla ja Aliasta), singstaria laulaen, valokuvia räpsien ja syöden. Aliaksessakin oli tällä kertaa yllättäväen tasaväkiset joukkueet ja siksi olikin paljon mukavempi/jännittävämpi pelata. Toiseksi sitä lopulta tultiin äitin ja Katriinan kanssa. 
Seuraavaksi siirrytään kuvilla joulupäivään..
(tällä kuvalla voitettiin :D minä, Ella (piirsi) ja Teea)

Joulupäivänä vanhin sisaruksistamme Joonas saapui Teean kanssa meille. Päivällä käytiin mummalla syömässä ja siellä pelattiin jälleen yksi matsi aliasta ja illalla meillä jatkettiin singstarin laulamista, taidolla tai tuurilla pelaamista sekä viimeiseksi pelattiin vähän vanhanaikaisempaa Pictionary :ä. Jäätiin aluksi vähän hännille, mutta kirittiin sitten lopuksi toinen joukkue kii. ;) Ja voittohan sieltä tuli, 9-vuotias Ella yllätti meidät kaikki täysin piirto/tietämistaidoillaan. :D

Emeli Sande - Heaven

torstai 29. joulukuuta 2011

Choosing to live your life by your own choice is the greatest freedom you will ever have

Lähdettiin äitin ja pikkusiskojen kans eilen Seinäjoelle aleihin. Aika köyhä tarjonta oli kyllä. Kerrankin löysin kengät (jopa kahdet), vaikka en niitä varsinaisesti ollut etsimässäkään. Ihmisiäkään ei juuri ollut kaupoissa, tai oli muttei niin suurta määrää kun olin ajatellut. Aika outoa, mutta eipähän ainakaan tarvinnut juurikaan sovituskoppeihin jonotella normaalia kauempaa. :)
 nahkatakki ja musta neule Mick's housut H&M kengät Bianco koru Snö
Halonen 47,95e (20% ale)
paita H&M 5e ale
Seppälä 29,95e (anteeksi laatu)
luomiväri 6,90e leffa 9,95e Anttila

Tällä hetkellä oon "mukavassa" räkätaudissa, mutta silti oon melkein päivittäin uhmannut itseäni eri koitoksissa. Ollaan ajeltu likkojen kans iltaisin ja unirytmi on nyt päin mettikköä. Tänäänkin heräsin kolmelta päivällä ja nukkumaan menin joskus neljän aikoihin yöllä. Illalla olis tarkoitus linnoittautua Samulille kattomaan leffoja. Sitä ennen Henna soitteli tulevansa käymään, ihania ystäviä. :)

Remady ft. Manu L - Save Your Heart

maanantai 9. elokuuta 2010

Thanks Nana for pimpin` my hair.

Aamupäivästä tuli käytyä tukkalääkärillä ja oon lopputulokseen erittäinen tyytyväinen! :-)
Värjättiin juurikasvu piiloon + tuo ruskea raita uusiksi ja leikattiin, nyt sitä on taas helppo laittaa.

Tässä teille hieman maistiastiaista siitä..
Onnin kans hieman söpöillään

Oon nyt niin haltioissani! =) Henna pelasti mun illan keksimällä loisto idean, lähetään Kauhajoella käymäs sen asuntolas, sitten elokuviin ja syömään johonkin ja nautitaan toisistamme + yllätetään Mimmi käymällä sen luona! Kruunaa kyllä koko loman tää ilta♥ !

- Ellu

Mariballa - Eenie Meenie (orig. Sean Kingston ft. Justin Bieber)

PS. Ällöttää ajatus huomisesta, että pitää palata arkeen, mutta minkäs teet, näkee onneksi kaikkia ihania kuitenkin. =) Tänään aion ainakin ottaa kaiken irti tästä viimesestä lomapäivästä!

Thank God the weekend was here, PARTY TIME!

Keskiviikko meni ihan kivasti Ollin kans oleskelles. Vuokrattiin VIHDOIN "Jos Rakastat", ollut tarkoitus mennä jo se elokuvateatteriin katsomaan, mutta se vähän jäi sitten. =D No vihdoin mä sen näin ja tykkäsin kovasti. Oli kyllä aika koomista kun ne oli siinä onnettomuuspaikalle järkänny jonku musikaaliesityksen. Ei oikeen mennyt yhteen, mutta lopussa piti sitten vähä vuodattaa kyyneleitä, mutta antaisinko elokuvalle arvosanaksi 8½.

Torstai iltapäivästä väsäsin jtn ruokaa pikkusiskoille ja illalla tultiin kavereitten kans meille grillaamaan ja kattomaan leffaa.

Perjantai meni Ollin kans kuskina olles sen veljen tyttöystävälle ja yöllä katottiin "The Lovely Bones suom. Oma Taivas", jonka kirjanhan mä luin tuossa kesäkuussa ja tykästyin siihen toosi paljon. Leffahan ei tietenkään sitten ollut milläänlailla kirjan veroinen, mikä oli tietysti jo odotettavissa, mutta arvosanaksi voisin antaa . Kysyin tuota elokuvaa viikko sitten ärrältä, mutta sitä ei ollut sillon siellä, niin olivat sen sitten näyttävästi hankkineet sinne, nice. =)

Lauantaina (eli eilen) oli vihdoin ne odotetut sauna-ajot. Mua otti päähän aluks niin paljon, kun en päässyt kaverini kemuihin, jotka tietysti sattuivat olemaan samana pvnä, mutta mulla oli niin kivaa saunoissa ettei se nyt sitten haitannukkaa. :) (näitten kuvien jälkeen vielä informointia mitä tapahtui ennen sauna-ajoja) Olin haljeta naurusta (hyvässä mielessä), kun yksi Jekka tuli tunnustamaan mulle kuinka se on lukenu mun blogia plaplapla. :D Tuli niiin hyvä olo, kun se sanoi että oon tuntunu niin mukavalta ihmiseltä jne. :') Tosi kiva kuulla positiivista palautetta. Kaikillehan ei voi olla mieleen, mutta kiva nyt edes jos joillekkin. :)

Kauluspaita Gina Tricot
Vyö H&M
Toppi H&M
Farkut Farkkushop
Ainiin ja oli meillä kotona jonkinmoiset sukujuhlatkin ennen noita sauna-ajoja tai oikeastaan ne jatkuivat aamuyöhön saakka, mutta mäpä livistin Ollin kans Teuvalle.

Edustan :-)
Pikkusisko Ella ja Onni
Paapan veljen poijat Jarno ja Hannu (http://www.thegrammers.com/, pakko mainostaa ;:p Hannu laulajana)
Isoveli Joonas ja sen tyttöystävä Teea
Pikkusisko Katriina, Onni + muita

Tänään tulin Teuvalta ja Ollin kans hetki maattiin sängyllä ja myöhemmin Ollin lähdettyä lähdin tsekkaamaan kylälle tilanteen, mutta eihän siellä nyt mitään ollut. Pari juorua tuli vain kuultua ja grillillä käytyä. Kuvia ei löydykkään tältä pvltä.

Ärsyttää vain tällä hetkellä se kun olin odottanu huomista niin paljon, tarkoituksena oli lähteä Seinäjoelle ostoksille, mutta ei, äiti sanoo että auto on täynnä, "Pikkusiskos tarttee reppuja" :))) On tää suurperheen elämä sitten kivaa.

Vois painua pehkuihin ja nauttia tästä yöstä nimittäin sitä seuraavan yön jälkeen onkin palattava kylmään arkeen.

Vai odottaako joku muu innolla kouluun pääsyä, eh? :-)

- Ellu

Sean Kingston ft. Nicki Minaj - Letting Go

Ace Of Base - All For You