tiistai 30. heinäkuuta 2013

Kun muutosten tuulet puhaltavat, toiset rakentavat suojamuureja, toiset tuulimyllyjä

Vietettiin tosi mukava päivä Sallan ja sen kaverin Tuomaksen kans lauantaina. Mulla alkoi parin päivän vapaat silloin ja suunnattiin Karperööhön ottamaan aurinkoa ja uimaan nelistään. Vesi oli toosi lämmintä, vaikka aluksi tuntuikin niin kylmältä. Tuumattiin mitä illaksi keksittäisiin ja päätettiin yhteistuumin grillata Sallan porukoilla ja juoda muutamat. Ei viittitty oikein ronskisti ottaa, koska Santun piti aamusta töihin ja mulla oli aikanen lähtö Helsinkiin. Grillailut onnistu tosi hyvin ja ilma oli mitä hienoin. Mun ehdottomat grilliherkut ovat kasler ja porsaan vartaat. Myöhemmin Salla lupautu ratin taakse ja vähän ennen kymmentä lähdettiin ajamaan kaupunkiin. Päädyttiin Strampenille yksille ja yhdentoista jälkeen Salla heitti meidät kotia. Tälläsistä päivistä tykkään. :)

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Home is where the heart is but happiness is where your friends are

Oliko meillä hauskaa, häh? Olihan meillä niinkuin kuvasta näkyy. Kuvat viime lauantain tupareista. Meitä oli yhteensä kymmenen täällä, mikä olikin ihan sopiva määrä. Ainakin jos Santulta kysytään.. :D Olin oikeen yrittänyt panostaa ja leivoin pari suolaista piirakkaa marjapiirakan lisäksi. Olin kyllä itekkin yllättynyt miten hyviltä ne lopuksi maistui. Onneksi ei ollutkaan niin montaa syömässä.. ;) Vähän ennen kahtatoista jatkettiin iltaa Rocktailsiin, jossa oli ihan kivasti porukkaakin. Nuo hiukset mua kyllä ärsyttää nyt kun kuvia katsoo. :D Geeli loppu + liian pitkä tukka = ei hyvä yhdistelmä. Yritin Santun vahoilla saada tätä jollain tavalla laitettua, mutta näköjään metsään meni. :D Eilen mulla oli onneksi parturi kotipuolessa ja nyt taas kelpaa olla. Kävin samalla mummia ja paappaa katsomassa, oli ihana nähdä heitä pitkästä aikaa. Takaisin tulinkin pussit täynnä pullaa ja sämpylöitä jne. :D

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

For every minute you are angry you lose sixty seconds of happiness

Kuvat Santun pikkusiskon rippijuhlista 1,5vk takaa. Nyt on kahdet juhlat takana ja vielä yhdet edessä. Aurinko olis saanut enemmän paistaa, mutta onneksi edes sateelta vältyttiin. Santun äiti oli tehny aiva valtavan hyvän voileipäkakun lohesta, slurps. Voisin syödä sitä loputtomiin kyllästymättä. Tuota mekkoa en kyllä niihin viimeisiin rippijuhliin halua enää laittaa, pitää katsoa jos kelpuuttaasin jonku vanhoistani. Kyllästyttää ihan katsoa sitä näissä kuvissa, kiintiö täynnä hetkeksi.. :D

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Being the big sister is even cooler than being a superhero

Vietin ihanan päivän mun pikkusiskon kans maanantaina. Hain sen ensiksi aamulla kymmeneltä matkahuollosta ja mentiin vielä takaisin kämpälle. Kävin suihkussa ja paikkailin tavaroita Ellan katsoes Summeria tv:stä. Kahdentoista aikoihin lähdettiin ajamaan kaupunkiin, haettiin mansikoita/herneitä torilta ja kaupasta muita herkkuja. Sitten oltiin valmiita lähtemään rannalle. Vähän yritti olla kylmä pilvien ja tuulen takia, muttei annettu sen haitata. Viihdyttiin me siellä reilu pari tuntia. Neljältä käytiin viemässä tavaroita kämpille ja otettiin määränpääksi Tropiclandia. Ella oli ihan innoissaan. :) Fiksuina päästiin siellä jo altaaseen saakka, kunnes ruvettiin muistelemaan laitettiinko kaapin ovi lukkoon.. no ei oltu laitettu. :D Onneksi käytiin heti katsomassa, niin mitään ei ollu ehditty viedä. Vitsi mitä rahastusta.. 46e yhteensä maksoi uinnit ja jaksettiin olla siellä sen pari tuntia. Naureskelin ja sanoinki, että seuraavalla kerralla käsket äitin antaa kunnolla rahaa mukaan jos ollaan lähdössä uimaan. :D Muistoksi Ella osti tuollaisen ankan, joita keräileekin. Kuuden jälkeen tultiin kämpille ja odotettiin Santun pääsyä töistä. Lähdettiin kaikki kolme makuunin kautta pitsalle. Räyhä Ralf oli ihan mukiinmenevä animaatio. Ellalle petasin leffan jälkeen sohvalle makuupaikan ja seuraavana päivänä heitin sen yhdeksi matkahuoltoon. Ite menin kahdeksi sitte töihin. Oli ihana saada tuo meidän nuorimmainen tänne yökylään ja vaihtaa kuulumisia. :) Ikävä jo on!


maanantai 8. heinäkuuta 2013

Ennen syötiin lettuja, nyt lasketaan kaloreja

Lauantaina oltiin sopivalla porukalla mökkeilemässä Kalliojärvellä. Maisu oli taas leiponu äitinsä kans kaikennäkösiä herkkuja. Grillailtiin ja mansikoitakin dipattiin suklaassa, nami. Paljon ei tullut onneksi juotua, etät ihan seijereillä olin. Oli tosi kiva nähdä Kukkistakin pitkästä aikaa, niin ihana tyttö se. Puhelimestaki löyty pari kaameeta videota, kun laulettiin jotain ysärihittiä samalla tanssien.. kääks:D No ei siitä illasta sen enempää, hauskaa oli näitten kanssa niinkuin aina. Tänään ollaan saatu Santun kans mun pikkusisko yökylään, josta kirjoittelen sitten erikseen vielä. Oon ollu tänään fiilareissa mm. uusista julkistetuista artisteista Weekendeille. Inna ja Far East Movement, jeee!! Nyt täytyy lopetella, lähetään kolmisteen pitsalle.