tiistai 30. marraskuuta 2010

Some people seem ready to leave before they came


Sunnuntaille ei olis voinu olla kivempaa päätöstä. Henna tuli meille mun lempi suklaarasian kera. :) Anteeksipyynnöks siitä ettei ollut päässyt parina pvnä tulee kuten oli puhunut, olin kyllä ettei ny tommosesta ois tarttenu mitää kun sillä oli kerta ihan varteenotettavat syytkin. Ei niille esteille aina mitään voi. :) Harmittavan vähän aikaa se kyllä vain ehti olla, mutta kerkes kyllä piristää pvää Asteen kuoron jatkoon pääsemisen lisäksi. :)

Eilinen päivä ei ollut mitenkään erityinen, 2 tunnin koulupäivä ja loppupäivän makasinkin vain kotona ja hakkasin Sims 3 :sta, oon jäänyt siihen ihan koukkuun.
 

Tänään oon ollut poikkeuksellisen ahkera, oon siivonnut mun huoneen, auttanu iskää ja näin. Yllättäen aloin penkomaan mun kesätakkien taskuja ja löysin jo pari kuukautta sitten kadonneen lempi käsikorun ja vitosen, oikeen onnenpäivä kerrankin. Olis mulla kyllä ollut 1 tuntia koulua, mutten millään jaksanut vaivautua sen takia vain lähtemään.


Sain myös aikaiseksi käytyä kirjastossa lainaamassa tuon Rikotut Rajat, mistä ois tarkotus tehdä joku äikästä annettu esitelmän tapanen juttu, vielä 15 pvää aikaa olla valmis. En vain oo oikein lukemisen ystävä, mutta enköhän mä tästä suoriudu.

PS. Oon aivan rakastanut tähän T.I. uuteen albumiin nimeltä No Mercy!

Tässä teille suosikkejani..

 T.I. ft. Rocko - I Can't Help It

T.I. ft. Young Dro & Trey Songz - Strip

T.I. ft. The Dream - No Mercy

T.I. ft. Drake - Poppin' Bottles

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

People only deserve a second chance if they learned from their first one.

Torstaina oltiin joku pari tuntia Know How -messuulla, eikä siellä kyllä oikeen mitää ollu, muutaku karkkia:D. Joku kuvauspiste siellä oli niin käytiin likkojen kans näpsämes parit kuvat.


Perjantaina matkasin Ollille ja käytiin hakemas Jani Kauhajoelta ja kävin samalla yllättämäs Mimmin.
Avasin oven niin Mimmi ja Riina varmaan ensin 5sek tuijotti mua "mitä ihmettä sä täälä teet" ilmeellä ja sitten ne syöksy halaamaan. :)
Mimmi päästi ihanasti kyyneleetki valloilleen, arvatkaa vain kuinka hyvälle siitä tuli kun toiset oli kaivannu sua ja oli niin ilosia tulostas. :)
Aiva sydäntä lämmitti eikä ois tehny mieli millää lähtiä sieltä. Sieltä jatkettiinkin sitten ajelemista, Olli ja Jani härnäs mua minkä vain suinki kerkes. :)

Eilisen eli lauantain asua.. 
takki H&M, kengät Andiamo, farkut Farkkushop
lapaset mumman tekemät, pipo GT, huivi Glitter
Etuhiuksiaki sais jo pikku hiljaa ruveta saksimaan, ei meinaa nähdä mitää enää :-)

Eilinen päivä menikin Jekan ja Erjan kans Ollin lähties töihin. Käytiin markkinoilla, joilla ei ollut yhtään mitään ja paettiin sitten ABC :lle -15 kylmyyttä. Tajua miten saatiin aikaseks yli 2h istuttua siellä:D
 Yksi lempinaisistani

Illasta palailtiinkiin Ollin kans meille, käytiin vuokraamas leffa ja äiti oli tehnyt pitsaa, nam. :)
 Leffa oli kyllä aika hulvaton, suosittelen katsomista jos musta komedia iskee. :D Juuri tässä kuussa ilmestynyt ärrälle.

"Peter Dinklage, Danny Glover, Martin Lawrence, James Marsden, Tracy Morgan, Chris Rock, Zoë Saldaña ja Luke Wilson tähdittävät hillitöntä mustaa komediaa, jossa hautajaisetkin ovat hauskat! Kun sekasortoisen perheen päänmies kuolee, hänen hautajaisistaan kehkeytyy todellinen farssi. Väärät vainajat, kiristys, säädyttömät paljastukset ja arkusta karkaileva ruumis ovat vain alkusoittoa - kun perheen luurangot alkavat tulla kaapista, helvetti on irti."


PS. 8-vuotias pikkusiskoni Ella oli aika suloinen tässä taannoin, antoi mulle "nimipäivä" lahjaksi muumitikkarin ja heitti mun pöydälle rypistetyn paperin istuessani koneella.
 Meillä on nimittäin tapana muistaa toistakin nimeä jollain pienellä, eli "Elina Katariina".


Alesha Dixon ft. Jay Sean - Every Little Part Of Me

..niin ja nyt voin vihdoin paljastaa mitä ostin Hennalle synttärilahjaksi kun se saa sen tänään vasta käsiinsä;p
 
30x40 m Canvastaulun musta ja siitä ittestä :)

torstai 25. marraskuuta 2010

Pukkiii :)

Mä en oo mitään erityistä oikeen tänä jouluna toivonut. Tammikuussa tulee nimittäin heti perään mun 18v synttäritkin ja ajokortin saan silloin lahjaksi porukoilta.

- Rakastan KoKo -kuppeja aivan valtavasti, joten ne ei ois hyvinkin tervetulleita. Yhtäkään mulla ei vielä nimittäin oo ja ajatuksena ois pikku hiljaa ruveta keräämään omaan kotiin astiastoa, mulla nimittäin ei oo paljoa mitään kerättynä. :D
- Nokian puhelin, koska hajotin mun lempipuhelimen vuosi sitten ja tän hetkinen puhelin on varmaan sen jälkeen jo neljäs. Ne ei vain jostain syystä pysy mulla ehjänä:D Kaikki on kyllä olleet käytettyjä jo ennestään ja oon vain mennyt koko ajan vanhempaan malliin niitten hajotessa. Tällä hetkellä käytössä Nokia 3220. :D Päätin että tätä vanhempaan malliin en kyllä sorru. Kriteerinä mulla on puhelimelle vain että siinä on musiikkisoitin. :) Ettei tarvitse mitään mp3 tai ipodia erikseen ostella.
- Suklaata ehdottomasti, noita Maraboun sydämiä mieluusti.
- Jennifer Lopez L.A. Glow, ei varmaan kaipaa selittelyjä

- Kaupunki julisteita mun tyhjille seinille.

Tietysti raha ja lahjakortit olis kivoja :)

B.o.B. - Don't Let Me Fall

Couple Days


Day One: Ten things you want to say to ten different people right now.
Day Two: Nine things about yourself.
Day Three: Eight ways to win your heart.
Day Four: Seven things that cross your mind a lot.
Day Five: Six things that you're afraid of.
Day Six: Five people who mean a lot.
Day Seven: Four turn offs.
Day Eight: Three turn ons.
Day Nine: Two smileys that describe your life right now.
Day Ten: One confession.


1. :)/:|
-
1. Oon ostanut vasta yhden joululahjan

tiistai 23. marraskuuta 2010

But I don’t know how to feel.


Niin hyvä fiilis ollut tänään, saanut nukkua pitkään  ja pari tilaamaani pakettiakin oli ilmestys postiin, joihin oonkin vielä superhyper tyytyväinen. :)


Kaikkea en voi paljastaa sillä siellä on osa lahjajuttuja.


 Kuten esimerkiksi tää gurmeinen takki kuoriutui H&M :n paketista. Päätin kotiuttaa sen heti, mun uus rakkaus. Alemmassa kuvassa se pääsee paremmin esille.


Tältä se näytti H&M :n sivuilla


Törmäsin myös tälläiseen ihanuuteen, äiti vain meinas että tukan väri pitäis olla eri että toi sopis. Harmittaa nyt kun tilasin tuon vaaleana enkä mustana. Kauhee valinnanvaikeus nyt että kotiutanko tuon vai en =D ..mustaan voisin toki vaihtaa, mutta lieneekö sitten enää kokoa. Hintaa tuolla on kyllä naurettava 9,95e ainoastaan. :D


Äiti taas tilasi Ellasta ottamani kuvan canvastauluna 90x120, jonka oon ottanut joskus viime vuoden syksyllä.


Alkaa pikku hiljaa jo väsyttämään, joten voisin painua sängyn omaksi. :) 
Tähän loppuun vielä tänään ottamiani kuvia


Wiz Khalifa ft. T-Pain - Black And Yellow REMIX

Rules are made to be broken. Promises aren't.


Day One: Ten things you want to say to ten different people right now.
Day Two: Nine things about yourself.
Day Three: Eight ways to win your heart.
Day Four: Seven things that cross your mind a lot.
Day Five: Six things that you're afraid of.
Day Six: Five people who mean a lot.
Day Seven: Four turn offs.
Day Eight: Three turn ons.
Day Nine: Two smileys that describe your life right now.
Day Ten: One confession.


1. Viettelevä hymy/katse
2. Huumorintaju
3. Ulkonäkökin/hyvä tuoksu

Kuvahaaste

Sain tämän haasteen jo melkein kuukausi sitten Fannylta, mutta nyt vasta oon saanut aikaseks kerättyä materiaalia osasta toivekuvista, joten tässä niitä nyt ois. :) Pitää katsoa koska saan niistä lopuista ehdotuksista tehtyä tälläisen. Sinne voi toki vielä ehdottaa jotain jos tulee mieleen, eli täällä.

Yksi mun lempipaikoista kotona

Lempihajuvesi

Lempivaate

Yksi lempiruoiasta

Näkymä ikkunastani heti aamulla herätessäni

Yksi paikoista missä leikin eniten pienenä

Jotain minkä olen itse tehnyt (ruoka ei käynyt)

Tietokoneen taustakuva

Jotain minkä tekemistä vihaan

Yksi lempijuhlistani

Yksi lempipaikoista kesäisin

Jessica Mauboy - Now I Know

Slowly as the years go on you lose friends you never thought you would.

 "I want to see my own funeral. I want to see who will be crying, and who will be there. But more than anything, I just want to see who cares" 


Wikipedian ajatus ystävyydestä: "Ystävyys tarkoittaa kahden tai useamman ihmisen välistä yhteistyötä ja palvelevaa käyttäytymistä. Henkilöitä kutsutaan ystäviksi. Ystävysten välillä on molemminpuolista mieltymystä ja luottamusta. Ystävyyteen sinänsä ei liity mitään romanttista tai seksuaalista, mutta ystävyyden lisäksi kahden ihmisen välillä voi olla muitakin, myös romanttisia ja seksuaalisia tunteita. Ystävyys voi syntyä samankaltaisia kokemuksia omaavien ihmisten kesken tai ystävyydelle voi olla käytännön tarpeita."

Mulle ystävä merkitsee niin montaa asiaa tai niitä on montaa eri tyyppiä. On hyviä ja parhaita sellaisia ja sitten pelkästään ystäviä. Ala-asteella ystävät vaihtu aika tiuhaan tahtiin ja olihan mulla parasystäväkin, mutta ajat ja ihmiset muuttuu. Tällä hetkellä en olisi kyllä välttämättä kuvitellut, että mun elämä näin ois näin mennyt kun se nyt on mennyt, mutta en mee valittamaan. Eletty mikä eletty.

 "Missing old memories that you know you can never get back"

On asioita joita kadun, mutta onneks niitä ei oo paljoa. Ihmisiin joihin oon saanut tutustua tän parin vuoden aikana niin en kyllä katuis päivääkään, päinvastoin. Ne on auttanut mut jaksamaan vaikeuksien yli, nimenomaan ne aidot ystävät. Pelottaa ajatus herätä aamuun, johon joku heistä ei olisikaan herännyt. Mun maailmanloppu ois kyllä se että kaikki hylkäis mut. Ystävät on mulle niin henkireikä, mulle kertyy jo hikipisaroota ottalle riidoissa olemisesta tai riitelystä ylipäätänsä. Viime vuonnakin olisin voinut tehdä asioita niin paljon toisin, vasta tänä vuonna alannut tajuamaan ystävien merkityksen. Niistä joista oikiasti välittää kuuluu pitää kiinni, pitää yhteyttä, muistaa, viettää aikaa ja kertoa että välittää. 

"A true friend goes straight to your fridge when they come over."



Pienet eleet, sanat, katseet, teot, kosketukset, niistä ystävän tunnistaa. Pari esimerkkiä, "Haluutko ottaa toisen näistä mun kuulokkeitten napeista?", ei sitä ny aiva tuiki tuntemattomille tarjota. "Millä sä meet kotiin? Haluutko tulla samalla kyydillä ettei sun tartte jäädä odottelemaan?", mikä ihana ajattelevainen ystävän ele tarjota kyytiä. Halauskin tekee paljon kun nähdään. Ihmisistä vain huomaa niin helposti keistä he välittävät esim. bussissa istuessani, paikkoja ei ole enää vapana ja Soile astuu bussiin ja heilutan jo kaukaa että "Täällä mä oon tuu tänne" tai muutenkin kun nähdään jossain niin ollaan vain enemmän toisen tulosta innoissaan kuin toisen. Meitä on moneen junaan kuitenkin, poikkeuksia löytyy.

"Älä itke sellaisen ihmisen takia,joka ei itkisisi sinun takiasi."

Parisuhdekin vie oman aikansa aina ystävyyssuhteista, mutta oon yrittänyt mahdollisimman paljon tasapainotella niitten välillä. En pystyis ikinä kyllä valittemaan niitten kahden väliltä, vaikka joku vaatisikin. Huono puoli tässä on se, että mulla on niin paljon ystäviä joille jokaiselle pitäisi yritä jakaa aikaansa poikaystävän lisäksi ja niitten kahden yhdistäminenkään ei oo aina hyvä juttu. Siinä välistä tulee monesti joko huonon tyttöystävän tai huonon ystävän morkkis. ..Ja mä jos joku osaan stressaamisen. Onneksi mun ystävät on aika joustavia ja ymmärtävääsiä. :)


"The happiest people don't have the best of everything, 
they just make the best of everything they have."