tiistai 31. joulukuuta 2013

Meidän joulu 2013

Mun joulu on hieman erilainen kuin muina vuosina. Vietin nimittäin aattoyön töissä ja perinteiset lautapelisessiot meni multa ihan sivu suun. Harmittaahan tuo, mutta mieltä lämmittää ajatus mojovasta palkasta tuosta kyseisestä pyhäyöstä.. :D Aatto lähti käyntiin klo 12 ruoalla ja sen jälkeen mentiin kukin pihasaunaan vuorollaan, hyvin talvista ja jouluista oli ulkona kuten näkyy.. Viiden aikaan käytiin haudoilla ja klo 18 isovanhemmat ja eno rantautuivat meille. Kahviteltiin ja avattiin sen jälkeen lahjat. Pukki oli muistanut mua lahjakortilla kasvohoitoon, toivotulla lautapelillä (Life Coach), kynttilöitä, ihonhoitotuotteita ja vähän rahaa. Onneksi lahjoista kuoriutui vain yksi konvehtirasia.. :D Yövuorosta päästyäni menin kämpille nukkumaan ja lähdin klo 12.30 ajamaan takaisin Jurvaan isovanhemmille syömään. Siellä pelailtiin Letramix peliä ja kahviteltiin. Myöhemmin illalla nukuttiin kaikki päikkärit ja sen jälkeen pelattiin porukalla Rappakaljaa. Tapaninpäivänä syötiin viimeiset siivut kinkusta ja illasta saatiin meidän täti perheineen kylään. Toisessa postauksessa siitä kuvia lisää. Heidän lähdettyään äiti lähti heittämään mua Vaasaan, koska mulla oli töitä pe-su.

lauantai 21. joulukuuta 2013

Tulevia elokuvia..
























Oon tässä pitkän tovin bongailu tulevia uusia leffoja ja tässä mun MUST SEE-listaa. Sytyttikö teitä näistä jokin? Tuo "That Awkward Moment" vaikutti aika hauskalta.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Every blonde needs a brunette best friend

Taidan olla yksi maailman onnellisimmista tällä hetkellä omistaessani näin ihania ystäviä. Juurihan ne täällä oli ja nyt on jo ikävä! Tosiaan eilen vietettiin mun kakkostupareita kera parhaiden ystävien. Sain tänne Seinäjoelta kolme ihanaa naista ja Sallakin liittyi myöhemmin joukkoon siskonsa ja sen kaverin kanssa. Korkattiin tuo mun uusi vieraskirjakin, jota täytyy kyllä yrittää muistaa täytellä. Tosi hauskaa ja mukavaa meillä oli. Yö jatkuikin fonan tansslattialla.. Oli ihana herätä aamulla rakkaan tytön vierestä. Suunniteltiin jo tulevaa reissua Seinäjoen puolelle seuraavaksi. Onneksi täällä on nyt noi patteritkin ilmattu oikein, niin ei pitäisi kylmän yllättää. Huomenna pesukorjaajankin kuuluisi tulla kahden jälkeen.. saa nähdä. Ei tässä nyt vasta ollakkaan oltu kuin 3vk ilman pyykinpesukonetta. :D Alkaa jo pikkuhiljaa sukat loppua.. Kolmee päivää onneksi enää koulua!!

perjantai 29. marraskuuta 2013

Hoitsut pistää keilat kumoon

Ensinnäkin mitä hittoa tää blogger tekee näille kuville.. :D No ihan sama. En jaksa takuta, koska sänky houkuttelee. Oltiin tiistaina luomassa vähän lisää yhteishenkeä meidän luokkaan keilauksen yhteydessä. Meidän luokalla nimittäin aloitti pari uutta nyt tänä syksynä, niin pitää saada heidätkin porukkaan mukaan. Olihan meillä vahvistuksena porukassa myös meidän tutor Veli-Joonas. Tulee vain aina laskettua Joonas, Tuomas ja Lauri automaattisesti luokan tekemisiin mukaan, vaikkakin ovat vain meidän tutoreita. Silti melkein kuin yksiä meistä. Huomista tässä odotellessa, ekat tuparit ovat jo ovella.. tulee hauskaa ;)

maanantai 25. marraskuuta 2013

Tärkeintä on ettet sinä koveta sun sydäntä koskaan

Tässä pikkupaloja mun kodista. Otan lisää kuvia sitten vähän ennen tupareita. Eilen iskä tuli käymään mun kahden pikkusiskon kans. Koottiin mulle yöpöytä ja laitettiin seinälle hyllyt/lehtiteline. Kello laitettiin jo edellisenä vklpna. Äiti on tulossa vielä tulevalla viikolla mun pyykkien ja parin ylimääräisen jakkaran kans tänne. Mulla meni nimittäin pesukone rikki tällä vklla jostain kumman syystä ja korjaaja pääsee tulemaan vasta seuraavana torstaina.. argh. No onneks äiti oli kiva ja pesi ne kotona. Meidän on tarkotus laittaa vielä yks sisustustarra seinälle ja ylimääräset jakkarat on perjantaisia luokkatupareita varten. Joku päivä pitäis myös spray`ata tuon taulun kehyksestä keltanenosa hopeeksi. Eilen lähettiin parin kaverin kans ulos selvinpäin ja siksi ulkonäkö noin fiininä. Vaikka aamulla saikin herätä ilman krapulaa, niin olo ei oo silti ollu mikää mukavin. Finrexiniä saanu juoda pitkin päivää ja strepsilssejä imeskellä. Oon vaan lähestulkoon koko päivän maannut sängyssä.. jos aamusta lähtis käymään päivystyksessä. On tää kurkkukipu nyt mua vaivannu jo parisen viikkoa vaihtuvalla menestyksellä..

lauantai 23. marraskuuta 2013

Mullon taskut tyhjin, mut haittaaks se? Merkkei haalareista vaihtais en, kovasti duunia pisteiden eteen

Kuvat viime keskiviikon haalaribileistä. Oltiin kaikki vamkin ykköset tervetulleita ilmaiseksi sisään, whipii. En muista milloin leipiksellä ois ollut yhtä paljon porukkaa kun tuolloin.. :D Mulla oli elämäni kovin hedarikin aamulla juuri ennen ruotsin tunnille lähtöä kello kymmenen aamulla. Hyvin niistäkin tunneista vain selviydyttiin. :D Alottelut hoitu Miran ja Sallan luona, odotettiin Miraa töistä Sallan ja Jarnon kans. Myöhemmin seuraan liittyi Riikka. Pelattiin porukalla likkojen tuparilahjaksi saatua "Sano suoraan" lautapeliä ja ihan mahat kippuralla naurettu kaikelle. Muunmuassa noille surkeimmille iskurepliikeille. Miralle tosiaan on joskus joku heittänyt tuon "Vaikuttaako että oon pelannu 10 vuotta Sportis?" + oli aluks pyytänyt Botniahallille rullaluistelemaan.. :D Oli tosi mukava nähdä kaikkia tuttuja leipiksellä ja en ees muista koska oltais viimeks oltu Juhon kans samaan aikaan baarissa.. siinä on kyllä mulla niin awesomeystävä:) Huvittaa kattoa näitä mun viimesinpiä postauksia, bileitä bileitten perään.. :D Vaikka mun elämään on sisältynyt paljon muutakin tässä, kuten koulua pitkälti (kaks hankalaa tenttiä tällä viikolla), työntekoa, saleilua, rauhallisia koti-iltoja, ystävien tapaamista ja kotona vierailua. Oon ihan innostunut tuosta spinningistä. :) Vaikka ekan kerran jälkeen olinkin vähän ettei enää ikinä. :D Huomenna kello saakin herättää mut Sallan kans salille. Oon onneks saanut nyt hyvän vaihteen silmään! PS. Päivitin pitkästä aikaa tätä mun musablogiakin tän hetken soittolistallani :)

torstai 14. marraskuuta 2013

Vi ska dricka hela natten alkohol

Viime viikon keskiviikkona etkoiltiin selvinpäin leipiksellä ja torstaiaamusta lähdettiin busseille kohti Turkua. Alkumatka oli aika hiljasta, mutta loppua kohden porukka alkoi luultavasti puheen sorinasta päätellen humaltumaan ja hauskanpito syttyi. Laulettiin eri juomalauluja ja fiilisteltiin muuten vain matkaa. Kuuden aikoihin oltiin Turussa ja siinä oli sitten vielä pari tuntia aikaa juoda ennen laivaan astumista. Laivasta mulla ei juurikaan kuvia löytynyt.. olin näköjään kiinnittänyt enemmän huomiota hauskanpitoon kuin kuvaamiseen. :D Mun puhelimesta löytyi ainoastaan nuo kaksi ylläolevaa kuvaa. Meidän luokkakaveri oli pukeutunu pupuksi ja se oli kyllä oikein meidän risteilyn kohokohtia. Siellä oli se sirkusteema ja tuli kyllä pelottavia pellejä vastaan. Oli kyllä hulvaton reissu kerrassaan. Ens vuotista odotellessa!