maanantai 31. joulukuuta 2012

If I could go back in time and fix all the mistakes I made, I wouldn't because it has made me who I am today

Niiiiin suloinen. Saatiin täti miehensä ja muksujensa kanssa kylään viime perjantaina. En oo vielä kertaakaan nähnyt tuon pienen pirpanan itkevän, se on oikein päivänsäde. :) Hii, vielä mullakin on joskus tuollainen söpöliini. Meidän Niilo koirakin oli melkein yhtä innosisaan kun mäkin, kulki jatkuvasti Tiiun perässä.
Myöhemmin perjantaina lähdettiin Vaasaan Santun porukoille ja lauantaina mentiin kiertämään alennusmyyntejä. Kyllähän sieltä taas kaikkea olisi löytynyt, enimmäkseen kyllä normaalihintaisia vaatteita.. Huivia ja pari t-paitaa löysin alennettuun hintaan. Vaasassa meidän viikonloppu kuluikin. Lauatai-ilta pelattiin Santun ja sen pikkusiskon kans koko ilta korteilla, Rummikuppia ja Monopolia. Meikäläinen oli ihan konkurssin partaalla lopuksi.. :) Taidettiin me oikeen kolmeen asti jaksaa pelata. Monopoli ei vain tuntunut loppuvan ikinä.
Nyt meenkin tästä valmistautumaan uuden vuoden juhlintaa varten. Pitäkää tänään kaverista huolta ja muutenkin hauskaa + ikimuistoista uuttavuotta kaikille

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Gifts of time and love are surely the basic ingredients of a truly merry Christmas

Mun joulu kului rauhallisesti töitä tehdessä, läheisten ihmisten seurassa, Aliasta ja muita lautapelejä pelatessa, syödessä ja herkutellessa, lahjoja avaten ja antaen. Olin tosiaan jouluaaton illan töissä ja sitten joulupäivän/tapaninpäivän varalla. Ihan mukavasti tuli rahaa vaikken ollut edes varsinaisesti töissä ti-ke. :D Jouluaatto oltiin meillä kotona, mumma ja paappa + eno tuli myöhemmin illalla. Veli kihlattunsa kanssa tuli jo sunnuntaina. Meillä on aina tapana pelata jouluaatto ja joulupäivä yömyöhään lautapelejä, kuten jälleen tänäkin jouluna. Lahjoihinkin olin erittäin tyytyväinen. Saamiani rahoja ainakin ajattelin käyttää uuteen kovalevyyn. Osa paloikin jo tänään alennusmyynneissä ja niistä ostoksista myöhemmin lisää. Huomenna tulevasta tilistä olisi kuitenkin tarkoitus ostaa uusi objektiivi tuohon kameraan, sitä odotellessa. :) Joulupäivänä mentiin isovanhemmille syömään ja pelattiin taas vähän lisää Aliasta. Saatiin tänä jouluna tuo Party Alias ja oli meillä kyllä hauskaa sen parissa.. :D

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

When times get rough you'll find out who your real friends are

Kuvia ja juttua yhdeksän vuorokauden sisältä. On tullut juhlittua tyttöjen kesken pikkujouluja Laihialla, leffailta perheen ja vihannesten kesken, itselle ostettua pari joululahjaa (mm. kamera ja kännykkä), myös viimeiset joululahja hankinnat on tullut tehtyä, oon alannut seuraaman Olipa Kerran -sarjaa, viimein ostin myös jo kauan haaveilemani ylipolvensaappaat ja tosiaan oon jälleen kipeenä, jippii. Saa nähdä kuinka kauan menee, että opin käyttämään tuota luuria. Itse kun oon aina tottunut käyttämään Nokian malleja ja yhtäkään älypuhelinta ei oo vielä ennen ollut kun oon vastustanut niitä. Vähän niinkuin silloin aikoinaan, "hyi en koskaan pistä pillihousuja jalkaani". Eilen käytiin Santun kans katsomassa tuo uusin Hobitti, josta pidin kyllä kovasti ja jatkoa odotan innolla. :) Se kolme tuntia hurahti todella nopeesti. Huomista odotan innolla, vaikkakin oon iltavuorossa 13-21 ajan, mutta joulussa on se niin ihanaa kun kaikki läheiset ihmiset kokoontuvat yhteen nauttimaan toistensa seurasta ja hyvästä ruoasta. Tietysti tää on myös mun ja Santun ensimmäinen joulu niin sekin tekee siitä erityisen. :)

maanantai 10. joulukuuta 2012

Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan

Kuvassa olin tekemäs just lähtöä kaupungille osteleen viimesiä joululahjoja. Parturissakin tuli käytyä torstaina. Mallihan pysyi edelleen samana, miksipä sitä vanhaa hyvää muuttamaan.
..ja tässä olin lähössä Fransmanniin syömään lauantaina. Ei ollut mitään erityistä juhlapäivää, kunhan halusin vain vähän jotain juhlaa tähän arkeen. Ruokakin kera jälkiruoan oli tosi hyvää. Ruoan hintakin oli samaa luokkaa Amarillon minuuttipihvin kanssa.. aika jännä. Ehdottomasti tulisin tätä syömään ennemmin.
Tällä hetkellä oon Jekan luona yötä, kun mulla oli tänään iltavuoro täällä Vaasassa ja huomenna aamuvuoro. Viikonloppuna olisi tiedossa Cheekkiä täällä meidän paikallisessa. Vähän voisi nostaa kuppia Samulin 18-vuotis synttäreiden johdosta.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Ei sinun tarvitse omistaa, että voisit rakastaa

H&M :n kiilakorot ensimmäistä kertaa jalassa, kovasti tykkään.
Uudet rakkaudet ! En millään voinut olla vastustamatta..
Eilen Santun ollessa pelaamassa kavereittensa kans sählyä olin sillä välin kaupungilla joululahjaostoksilla. Kyllähän sieltä jotain onneksi löytyikin, muutama on enää ostamatta. Myöhemmin illalla paketoin jo melkein jokaisen ettei se homma jää sit vain jouluaattoa edeltävään iltaan. Yritin kovasti vastustella itse ostamasta mitään, mutta tulihan sitä muutamaan pieneen juttuun sorruttua. Tilasin tuon Cosmonkin noin kuukausi sitten, laskusta ei oo vain kuulunut vielä mitään eikä tilaajalahjastakaan. Nyt on tullut kolme viikkoa täyteen tuolla kotihoidossa ja huomisesta lähtien oon pari viikkoa taas Vaasan kaupungin sairaalla töissä. Mukavaa vaihtelua tämmönen. :) Ihana myös saada lunta tänne vihdoinOon myös miettinyt, että jos pitkästä aikaa tekisin kysymyspostauksen, että kysymyksiä saa esittää tästä hetkestä lähtien. :)

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Mitä joululahjaksi ja kenelle..?

Tässä olisi hieman joululahja ehdotuksia.. :) Itse olen jo nimittäin suurimman osan lahjoista hankkinut. Mitä te olette jo ostaneet tai aiotte ostaa ja kelle?
  • Vuodevaatteita esim. sisaruksille, vanhemmille, isovanhemmille tai oikestaan kelle vaan.
  • Hajuvettä esim. omalle kumppanille tai ystävälle
  • Rannekello esim. omalla kumppanille
  • Kuvalahjoissa on melkein taivas vain rajana, alempana kohta näet erilaisia vaihtoehtoja. Kuvalahjan voit oikeastaan antaa kelle vaan.
  • Astiastoa esim. vanhemmille sisaruksille, ystävälle, vanhemmille tms.
  • Korukin voi olla vaikka käsi-, ranne-, kaula- tai vaikkapa nilkkakoru tms.
Tässä muutama linkki eri fotoliikkeisiin joita olen käyttänyt smartphoto, eirikuva ja ifolor. Smartphotolta oon tilannut valokuvia, canvastauluja, mukeja, magneetteja, kalenterin, huurrelasin ja erilaisia kuvakirjoja. Tyytyväinen olen ollut jokaiseen tilaukseeni. Smartphoton sivuilla oli hiljan tosi hyvä tarjous "40% koko tilauksesta" niin innostuin sitten vähän tilaamaan joululahjoja. Tilasin esim. isovanhemmille kuvakirjan ja äidille kalenterin. Eirikuvan sivuilta tilattiin äitin kans isovanhemmille kaksi tyynyliinaa omalla kuvalla maustettuna tietysti. Kuvalahjojen tilaamista suosittelen erittäin lämpimästi.
  • Kaiverettu esine kuten kaulakoru, avaimenperä jne. kuvalla tai tekstillä) esim. omalle kumppanille tai ystävälle
  • TV-sarja boxi esim. ystävälle, sisaruksille, kumppanille tai vanhemmille
  • Lahjakortti, joko itse keksitty tai minkä tahansa liikkeen.
  • Viskiä tai viskisetti esim. omalle kumppanille tai isälle
  • Vaatteita, ei varmaan kaipaa selittelyä. 
  • Alusvaatteeita/boksereita esim. omalle kumppanille tai ystävälle
  • Kirja esim. kumppanille, ystävälle, vanhemmille tai isovanhemmille
  • Leffoja esim. sisaruksille, kumppanille tai ystävälle
  • Lehden tilaus esim. kelle vain
  • Puiset pulmat esim. isälle tai isoisälle
  • Kosmetiikkaa esim. omalle kumppanille, sisaruksille, ystävälle tai äidille
  • Pyyhkeitä esim. vanhemmille, ystävälle tai isovanhemmille
  • Hieronta tai joku muu hoito esim. omalle kumppanille, ystävälle, äidille tai isoäidille
  • Hotelliyö esim. omalle kumppanille (+ itselle:D) tai vanhemmille 
  • Myös lautapelit ovat todella kivoja lahjoja mielestäni vaikkapa koko perheelle
Jos teillä tulee vielä jotain muuta mieleen, niin kommentoikaa ihmeessä. :) Itselläkin poikaystävän lahja vasta työn alla. Kannattaa myös tsekata elamyslahjat.fi/ sekä mulletoi.com