maanantai 30. syyskuuta 2013

A best friend is someone who loves you when you forget to love yourself

Parhaan ystävän 19-vuotis synttäreiden ja tupareiden juhlimista Seinäjoella lauantaina. Meitä oli mukava viiden hengen porukka koolla. Kilisteltiin ja naureskeltiin kaikille päättömille jutuille. Huippuja naisia kaikki neljä. :) Ostettiin yhdessä Jekalle lahjaksi jo hänen kauan haaveilemansa pinkki sodastream ja mä olin teettänyt vielä lisäksi tuollaisen leikkuulaudan meistä. Jatkoiltiin sitten komian puolella, koska karmaan oli 12:sta jälkeen ihan jäätävät jonot. Rakastan tuota mun naista

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Nyt hoitsut alkaa riehumaan hulabaloo ba lai

"Ja meillä kaikilla oli niin muuu-kaaa-vaaa". Viime tingassa saatiin tietää meidän pääsystä osallistumaan olutpialaisiin, jotka järjestettiin viikko sitten keskiviikkona. Rekvisiitan suunnitteluun ei kauheesti jäänyt aikaa sen takia ja meidän yhteislaulukin keksittiin vasta puolta tuntia aikasemmin alueelle siirtymistä. :D Roskasäkit piti olla osana asua ja niistä sitten jokainen teki itselleen liivin. Rasteja oli 12 ja lahjontaan keksittiin pienet pääkallo namupussit, kortsuja ja shotteja ruiskusta/lääkekupeista. Suurinosa tölkeistä koristeltiin ja muuten sitten inspiroitiin eri lauluja/huutoja kesken kisan. Ideoita olis löytynyt vaikka miten, mutta materiaalin puutoksen takia ei päästy toteuttamaan niitä. Ihan hyvin kyllä sijoituttiin viidensiksi yhden päivän varoitusajalla.. ;) Saadaan olla ylpeitä! Vaikkakin ketuttaa 6,25 pisteen ero voittoon :D Kolmanteen sijaankaan ei olisi tarvittu kuin 2,75 pistettä. Ihan vähän vaan katkeria.. Illalla oli jatkot leipiksellä ja porukka alko oleen vähän turhan väsynyttä, vaikka tais sieltä muutamat selviytyä pilkkuun saakka. :D Ite lähin käppäileen jo kahden aikaan kotiin. Ehdottomasti parhaimpia muistoja elämässäni.

maanantai 23. syyskuuta 2013

AWESOME WKND 2013

Sain Sallan muistikortin vasta tässä hiljan ja nyt pääsin näihin Weekendin kuviin kunnolla perehtymään. Näihin muistoihin on aina yhtä ihana palata. Ensi vuonna ollaan takuu varmasti lähdössä samalla poppoolla uudelleen.  Helsingissä on aina ihana käydä, mutta onneksi sinne ei tartte ainiaaksi jäädä. Vähän turhan suuret kuviot tälläselle maalaistytölle. Reissu meni kaikinpuolin hyvin. Ei onnneksi kauheesti tarvinnut jonotella tiskille ja vessoihin. Eipä tuosta vipistä nyt kauheesti mitään muuta hyötyä ollut. Ei niin hyvien artistien aikana istuttiin sitten siellä penkeillä/tuoleilla. Niitä huonoja nyt ei vaan kauheesti ollut, joten suurinosa ajasta vietettiin yleisön seassa. Ei sieltä kauempaa olisi ollut niin kiva fiilistellä artisteja. Erityiset suosikkini olivat David Guetta, Calvin Harris, Example, Inna ja Far East Movement. Onnistuin hukkaamaan tuon passini David Guettan keikalla ja se oli ainut sisäänpääsy jatkoille. Olin jo murheen murtamana, mutta Mira löysi onneksi maasta uuden ja loppuyö oli täten pelastettu. :) Reissun huippujuttuja olivat mm. lyhyt matka alueelle, uudet tuttavuudet, harteilla bailaaminen ja nuo ilmaiseksi saadut "tiimi" kännykkäpussit. Pysyi munkin puhelin tällä kertaa menossa mukana. :D Aftermovieta odotellessa..

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Happiness always sneaks in a door you did not think was open

Tää mun uus neulemekko on ihan jotain mahtavuutta + mummi on mahtava, koska se tän teki mulle tuon ihanan muhkeen kaulahuivin lisäksi. Nyt hiukoisi saada tätä jossain muussakin värissä. Ehkäpä sinapinkeltaisena taitai tylsänä mustana.. myös joku beigen sävy houkuttelisi tai tummansininen. No se jää nähtäväksi. Maanantaina tuli käytyä kampaajallakin ja nyt voi taas tyytyväisenä liikkua paikasta toiseen. Käteen myös tarttui mulle ihan uus tuttavuus nimittäin suolasuihke hiuksille (ihan lupaavalta on vaikuttanut). Eilen tosiaan oltiin kattomassa rugbyä Pauliinan ja sen kavereitten kanssa, kuten kuvista näkyy (Mortti-koiraa unohtamatta). Vaasahan sen voiton jälleen vei ja finaali poikia kutsuu. Itse tykkäsin kovasta tuosta asustani. Mun päällä harvemmin (oikestaan koskaan) näkyy mitään legginsejä tai paksuja sukkahousuja, täytyy vissiin tehdä poikkeus sääntöön ja opetella käyttämään.

Jag älskar min familj

Otsikko varmaan kertoo kaiken :* Oltiin viikko sitten sunnuntaina koko perheen voimin mummilla ja paapalla syömässä. Enokin oli tullut Tampereelta visiitille. On ne kaikki vain niin rakkaita. Onneksi pian on taas joulu ja pääsen suunnittelemaan/toteuttamaan eri lahjaideoitani. Antaminen on vain niin kivaa. :) Viime vuonna teetin mm. valokuvista tyynyliinat isovanhemmille, jääkaappimagneetteja, mukin iskälle ja vuosikalenterin äidille. Tilasin muuten äsken niin makeet kumpparit tosi hyvällä alennuksella Memberssiltä ja nyt pitäis malttaa jaksaa n.2,5vk odottaa niitten tuloa. Ihanan roosan väriset!

lauantai 14. syyskuuta 2013

Love means making the other happy, even from a distance

Olis varmaan maistunut teillekkin, omnomnom. Aluksi ehdotin Miralle jos oltaisiin lähdetty syömään jonnekkin, mutta sepä keksi paremman idean. Päätettiin itse leikkiä hieman À la carte kokkeja. :D Kauppaan meno jäi vähän viime tingalle, mutta onnistuin muistamaan kaiken tarpeellisen. Ruoka maistui erittäin hyvältä ja seuran hyvännäköisyydestä puhumattakaan. Vaikkakin ranskikset tais olla aavistuksen liian kauan uunis, no onneksi maustaminen oli kunnossa. Jätskiä sitten jälkkäriksi. Oli kiva vaihtaa rauhassa kuulumisia ilman muita häiriötekijöitä. On mulla vain niin Awesome ystävä