tiistai 29. kesäkuuta 2010

Just when you think your life is going perfect, something bad happens

Eilen mullahan oli siis vapaapäivä ja heräsin aamulla 11 ottamaan aurinkoa ulos ja kyllä mä siellä ulkona yli 5 tuntia sitä aurinkoa otinkin. :D Voitte vain kuvitella kuinka oon palanu! ..kuvia ennoo hoksannu ottaa, mutta naamas on punasia läikkiä, kummatki reidet takaapäin katottuna ja käsivarttakin jne. Hyvä minä, sen siitä saa kun ei käyttäny just tällä kertaa sitä aurinkorasvaa. Mä nyt vain niin toivon, että saan rasvattua tuon niin hyvin, että se punotus muuttuu rusketukseks.

Illalla Äiti sitten houkutteli mut ja Anniinan lähtemään pyörillä viemään kirjastoon kirjoja sekä vuokraamaan ärrältä leffan, koska su-ma saa leffan 2e, muuten se olisi 4,5e (hyi kun kallis)! Kivasti käytiin sen jälkeen vielä sitten pallojäätelölläkin ja otin Vadelma sorbetin kokeilunhaluisena ja ihan hyväähän se oli, vaikkakin maistui enemmän joltain mehujään ja tavallisen jäätelön sekoitukselta.



Niin ja se elokuva mikä katottiin oli "Slummien Miljonääri" ja oli kyllä kieltämättä hyvä, meinasin aiva porua vääntää siinä junakohtaukses, kun se Latika jäikin sitten kyydistä. :(

Tänään sitten pitkästä aikaa töihin takas, viime viikon torstaina oon ollut viimeksi. Nyt alkoi virallisesti mun työpäivät sijaisena, muut kesäkuun päivät on ollut jonku JIK :n kautta töissä eli tällä hetkellä tiedossa parempaa palkkaa. ;:) Onneksi! ..Eilen mun työnantaja ilokseni soittikin ja kysyi multa jos haluisin tulla vielä tekeen lisäpäiviä ja mikä ettei! :) Mitäs mulla muullakaan on näin kesäsinä arkipäivinä, makaisin varmaan muuten vain kotona auringos. Harva varmaan on näin innoissaan, että saa lisää töitä kesäksi. :D Odotan vain sitä tunnetta kun saa ite kunnolla taas ostaa OMALLA rahalla!

Jaksoin mä myös tänään oikein tunnin ottaa aurinkoa etupuolelle töitten jälkeen, mutta ei kyllä kauempaa viittiny maata etten kokonaan pala aiva poroksi. :d

- Ellu

Tea ft. Stig Dogg - Auringonlaskuun


David Guetta ft. Jackie Boyz - Girls Everywhere
 


NP. Ylex :n 2000-luvun paras biisi TOP 200 (Spotify)

maanantai 28. kesäkuuta 2010

All women want is sex, while guys just want to talk about feelings & cuddle

Nyt siis kuvia siitä juhannus perjantaista!

 
 
Vähä nuorta lempee tiedossa alempana.. 


♥ Oli kyllä mukava ilta, kiitos kuuluu kaikille!


Lauantai päivällä mentiin mumman luo sitten syömään, jossa olikin joitain mumman sisaruksia paikan päällä. Yhdellä niistä on tällä hetkellä syöpä ja tuo taisi kuulemma olla viimenen kerta kun näen sitä. :( Haikeeks vetää, tosi mukava nainen eikä todellakaan mikään ikäloppu vielä!

Hertta ja Onni

Menin 10 maissa viemään paikalliselle leirintäalueelle pikkusiskojani Ellaa ja Katriinaa pomppulinnaan. Hyvä jos housuissaan pysyivät, koska olivat niin innoissaan tästä!


 On ne vain niin hassuja, vaikka osaavat kyllä olla rasittaviakin. :d

..mutta nyt on niin kiire, etten kerkee pistää tän päivän kuvia koneelle ollenkaan, koska aletaan kattoo yhtä elokuvaa, joka käytiin vuokraamas tuos pari tuntia sitten.
- Ellu

J.Blue ft. Rick Ross - I'm Your Hustler

I can't let you know And I Won't Let It Show You won't see me cry.

Torstaina pääsin piipahtamaan Seinäjoelle ja löysin aivan ihanat gladiaattorit.

Mun uudet rakkaudet!♥ 

No perjantai päivällä lähettiin Ollin kans käymäs Ollin porukoilla syömässä ja oltiin siellä pari tuntia ja ku tultiin meille takas, niin äiti olikin jo tekemässä herkullista boolia Pisang Ambonista vodkan sekä spriten kera, oli kyllä kieltämättä hyvää!


Käytiin siinä päivällä sitten Ollin kans juhannussaunassa ja kuvailin pikkusiskojani heidän uidessa

Tunika MODA
Tissivyö Vero Moda
Kengät Kenkä Salmi 
  Tältä näytin juhannusillan viettoon lähtiessäni
(päällä uudet kengät sekä uusi tunika)

..pakko mennä nyt nukkumaan, kerron tuosta perjantai-illasta sekä lauantainsta huomenna lisää! 

- Ellu 

Aplus - DJ Saved My Life
 

Kelly Rowland - Commander

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

I sleep less, I'm tired. I sleep more, I'm tired. What the hell?

Oon melkein ettinyt koirien ja kissojen kans mulle kuskia huomiseks Seinäjoelle tai Vaasaan ostoksille. Pieni mahdollisuus on, mutta mikään ei oo 100% varmaa. Ääh, olis niin kiva saada joku kiva asu juhannukseksi tai jotkin kivat gladiaattorit(mustat tai tumman ruskeet) jalkaan ! ..Olli onneks lupaili jo vähä lähtee kuskiksi ja äiti puhu kans, että jos saa juhannussiivot valmiiksi, niin lähtis. JES!

 Ei tuollaista mallia, mutta tuon väriset!
 Tälläiset pitkävartiset gladiaattorit olisit aivan vallan ihanat! Ei kyllä välttämättä ihan noin pitkä varsi tarttisi olla.

Eli nyt siitä Juhannuksesta, eli mun ja Ollin oli tarkoitus lähteä viettään sitä Kalajoelle yhdelle mökille, mutta peruttiin se sitten yhdessä vaiheessa kun oltaisiin jouduttu nukkua teltas, mutta nyt sitte viime hetkillä oltaisiinki oltu lähdös niin ei tää mökin vuokraaja ottanu meitä ees autoon sitten siihen pihalle nukkumaan. :--) Kun muut olivat jo maksaneet ja plaplapla. Oon katkera!

..mutta onneksi ei aivan ilman mitään tekemistä olla, nimittäin meen viereselle paikkakunnalle viettään juhannusta. Meillä on traktori, jonka perässä on kärry, jossa sitten istutaan ja nautitaan siitä illasta juoden, seurustellen ja musiikkia kuunnellen, loppuillasta mennäänkin sitten traktorikuskin luokse jatkoolle. Voi kuulostaa kaupunkilaisista aika hullulta ja tyhmältä, but sooo what! :D Mun mielestä se kuulostaa hauskalta ja odotan sitä innolla! Kaikkea uutta pitää kokeilla. Ja joo vaikka asunki maalla niin ei meillä oo mitää lehmiä, sikoja tai muuta maatilaan liittyvää, ei tokikaa. 

Olisin jakanut tähän teille hieman kuvia viime vuoden Juhannuksesta, mutta en saanut ulkoista kovalevyä millään toimimaan. :s ..ja ne kuvat sattu just olemaan sillä, no jos huomenna saisin sen toimimaan,  kun en nyt jaksa ahertaa sen kimpussa niin jaan niitä sitten teille!

Nyt nukkumaan, että jaksaa taas olla virkeänä töissä 7-14!

- Ellu

PS. Löysin taas eilen selaillessani youtubea, niin yli 50 uutta kappaletta tältä vuodelta!

Auburn ft. Iyaz - La La La


Dacia - Maailma Kuuluu Mulle


3OH!3 - Double Vision


Kesha - VIP
 

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Tänä viikonloppuna alkaa festarikausi, kaikki kulkee kohti kitaravallia.

Pieni viiden päivän tauko tässä postauksessa ollut nyt, mutta eikai se mitään.

Torstaista voisin kertoa sen verran, että Olli tuli kotia Valkeakoskelta ja melkein yllätti mut tulemalla meille yöksi ja lähti aikaisin aamulla takaisin kotipaikkakunnalleen leikkaamaan ruohoa ennenkö alkaisi satamaan vettä. On se ihana kun vain vaivautu yöksi tulemaan!

Sitten koittikin se odotettu perjantai! Nimittäin oli provinssin aika ja meillä oli aika huolestuttava alku tilanne, koska ei meinattu löytää kuskia mistään, mutta alemmassa kuvassa olevan Soilen veli sitten onneksi lupautu lähtemään ja vietti jopa selvinpäin meidän seuras sen illan! Oli kyllä ikimuistoinen ilta ja näin mulle rakkaan ystävän Riinan nyt tooosi pitkästä aikaa (näin sen viimeksi vuosi sitten provinsissa). Oli kyllä myös tosi ihana nähdä Kaisaa, koska en ollu sitäkään nähnyt pitkiihin aikoohin, myös joskus viime vuonna nähnyt hänetkin!


Ennen kuin lähdettiin niin pikkusiskoni otti kuvia musta yksin sekä että Ollin kans


Pitkähianen Veromoda
Neule H&M
Tissivyö Gina Tricot
Farkut Seppälä

Hieman perjantain provinssikuvia..

RIINA!
KAISA!
 

Sitten koitti lauantai, olin ajatellut olla selvinpäin kun jo perjantain otin, mutta mitä nyt vähän maistelin että pysyisin autos hereillä. :-) Oltiin nimittäin vasta puolio kuus aamulla kotona! Se oli erittäin PIIITKÄ yö! Kilometrejä tuli Ollin sanojen mukaan yli 400km siltä yöltä:D Ei kyllä sää oikein suosinut tuota iltaa, satoi nimittäin koko illan ja yön! Mun tukka oli ihan litimärkänä loppuyöstä, vaikka sateenvarjo olikin mukana. Käytiin siinä 2 aikoihin kotonakin ja nappasin tyynyn autoon sillä meidän piti hakea vielä porukkaa Provinssista joskus 4 aikoihin, enkä nyt Ollia yksinkään viittinyt jättää ajelemaan.

Paksu harmaa neule H&M
Tissivyö Veromoda
Takki Veromoda

Sunnuntai menikin taas niinkuin kaikki muutkin sunnuntait, herkutellen ja tv :tä katsoen. Illalla oli taas niin mahtava auringonlasku, että oli pakko juosta ulos kuvaamaan!

..Ja tää päivä onkin sitten menny töitten merkeissä. Paitsi tänään selvis ettei päästäkkään lähteen sinne Kalajoelle, kun mökin vuokraaja ei voinu päästää meitä ees autoon siihen mökin pihalle nukkuun. :-) Katkera kyllä oon! Mutta onneks ny keksittiin toinen suunnitelma juhannukselle ja se näyttäis tällä hetkellä pysyvän, ei se täysin pilalle nyt sitten meekkää, onneksi! :) (Kerron myöhemmin lisää juhannussuunnitelmista) Viime juhannuskaan ei nimittäin ollut kummoinen, että jos tämä nyt olisi sitten parempi ja ens vuoden juhannus vielä tätäkin parempi! ;) hope so

- Ellu 


Oon aivan rakastunut Eminemiin tällä hetkellä! Etenkin tuohon Not Afraid biisiin ja Love the way you lie, joka oli edellisessä postauksessani.


Eminem - Elevator 2009


Eminem - Not Afraid 2010
 


Eminem - Drop a bomb on 'Em 2010



Eminem - Music Box 2009