perjantai 10. elokuuta 2012

If you spend your life trying to find the perfect 'one', you'll find it too late. True love comes when you least expect it

Mummin 70-vuotis syntymäpäivää juhlittiin grillijuhlien merkeissä viime lauantaina. Anniinakin pääsi pitkästä aikaa mukaan. Paikalla oli mummin ja paapan sisaruksia ja tietysti meidän porukka.
 Myöhemmin illalla suuntasin Vaasaan ja sieltä lähdettiin seitsemän aikoihin kohti Kalliojärveä. Maisu oli vuokrannu tuon perinteisen mökkimme sieltä. Ollaan oltu pikkujouluja viettämässä siellä viimeksi. Porukka oli tosi mukava niinkuin aina. Annemari ja Marikakin olivat ensimmäistä kertaa mukana. Mun ilta ei vain ihan sujunut suunnitelmien mukaan enää kello 12 jälkeen.. Oon juonut viimeksi viinaa 2009 vuoden syksyllä. Siideri on ollut aina paljon luotettavempi kaveri, viinaan ei vain kannata luottaa. :D

..no mutta mites nyt tämän mun jatkon kans. Eilen soittelin psykologille soveltuvuuskokeen testien tuloksista, että mistä oli kiikastanut. Testit oli mennyt kuulemma hyvin, mutta kaikki oli jäänyt roikkumaan opettajien palautteesta. Motivaatiota mulla ei kuulemma ollut riittävästi 2/10, olivat kiinnittäneet mun psykologin ammatin haaveisiin liikaa huomiota. Empatiankyvyssäkin puutoksia, woot.. No syksylläpä nähdään enkä mainitte sanallakaan mun tulevaisuuden haaveista. Voi kun joku ois kertonu tuosta aikasemmin.. :)
Sunnuntaina mulla on viimeinen työpäivä ja sitten olisi tarkoitus keskittyä paremmin tuohon treenaamiseen kun töitä ei ole tiedossa. Oon kyllä ajatellut vähän tiedustella tuolta Vaasan suunnalta mikä on työllistymistilanne. Maanantaina se Santtu lähteekin sinne Vuokattiin ja torstaina me lähdetään Jonnan kans kohti Helsinkiä.. ;) Weekend festival, here we come !! Santun kans nähdään vasta parin viikon päästä, mutta hyvää kannattaa odottaa ja se jälleennäkeminen on onneksi aina yhtä ihanaa.

2 kommenttia:

  1. meettekö te vain perjantaiksi weekendeille? :)

    VastaaPoista
  2. pike: ei vaan koko viikonlopuksi :) torstai on siunattu shoppailulle:P

    VastaaPoista