maanantai 25. helmikuuta 2013

Ikinä ei tule aivan vapaaksi, jos ihailee toista liikaa

Tuli tiistaina käytyä kurvailemassa liukasradalla ja nyt täytyisi hakee väliaikainen ajokortti poliisiasemalta (kortti menee umpeen tulevana perjantaina.. heh) - Ystävänpäivänä tehtiin luokan kesken noita kaikille tuttuja sydämiä, johon kirjoitetaan toisesta positiivisia asioita. Kyllä lämmitti mieltä. :) - Alarivissä kaksi ihanaa serkkuani.
Perjantaina multa jäi tosiaan ne meidän luokan bileet sivusuun töitten vuoksi, mutta toisaalta ihan hyvä vaan. Tienasinpa sen mitä mulla olis mennyt silloin. Melkeinpä vois sanoo jopa kaksinkertaisena, jos sen niin haluaa ajatella. Muuten viikonloppu on hyvin pitkälti mennyt laiskotellen, vaikkakin tänä päivänä saatiin sukulaisia kylään mm. nuo hurmaavat serkkuni. Tiiukin otti jopa ennätysaskeleensa tänään (20 askelta!!). Toivottavasti munki muksuista tulee vähintään yhtä ihania. Tiiu oli herännyt jo viideltä aamulla ilman aamupäikkäreitä ja silti virtaa riitti vaikka muille jakaa, tais käydä jo vähän ylikierroksillakin loppuajasta. :D Eilen päivitin tuota "musablogiani" vähän tähän päivään, että jos jotain kiinnostaa niin tästä pääsee sinne. Huomenna mulla ei oo onneksi töitä ja saan nukkua niin pitkään kuin haluan ja sen jälkeen suunnata iskän kans salille. Tiistaina lähdetäänkin vihdoin risteilemään Jekan ja perheeni kesken sillä uudella Viking Grace laivalla, maltan tuskin odottaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti