tiistai 25. lokakuuta 2011

Mind the seniors

Luokkakaveri otti tänään meistä muista kuvia "soita mummolle" ja "soita ukille" lappusten kanssa. Mun mielestä tosi ihana ajatus herätellä ihmisiä ottamaan yhteyttä isovanhempiinsa. Tuo liittyi kuulemma heidän toiminnalliseen osuuteensa opinnäytetyössä, kuulostaa mielenkiitoiselta. :) Viikon päästä nähdään heidän työnsä aikaansaannos auditoriossa esitettynä.
Syysloman viimenen ns. vapaailta eli viime lauantai hurahti Jekan kanssa ajellessa. Käytiin vanhalla mielisairaalalla, kylläkin ulkopuolella vain (näinkin tästä seuraavana yönä painajaista) ja jollain entisellä museolla. Vitsi kun tuo seuralaiseni olisi ollut hieman rohkeampaa sorttia, niin oltais menty tutkimaan vielä lähempääkin. Saatiin myös aika hyvät naurut grillin myyjien lisäksi, Jekka tilasi salaattihampurilaisen, mutta se ei tuntunut ymmärtän siltikään mitä Jekka oikeen halus, "Ai hampurilainen ilman pihviä?". Tilauksen saatuamme ihmeteltiin, että oliko se vielä vahingossa antanut ranskiksetkin, niin ei, rasiallinen salaattia erikseen. :---D Siinä oli naurulla pidättelemistä. Tosiaan siihen hampurilaiseen näköjään kuului jo valmiina salaatti, heh. Kaikissa paikoissa ei nimittäin salaatti kuulu siihen, niin ei tää kyllä nyt vain meidän piikkiin mennyt. :D
 Ensimmäinen kunnon hymykuva musta hampailla :d (mähän en tykkää yhtään hymyillä hampaillani, koska en aina näytä niin kovin fiksulta silloin)
Tällä siis mentiin :-D Herra Hakkarainen

Remady ft. Manu-L - The Way We Are

6 kommenttia:

  1. no haloo! oon tilannu satakertaa grilliltä salaattihampurilaisen muttei kyllä ikinä oo tuollaasta kätehen annettu :D haha

    VastaaPoista
  2. jekka: krs.. :--D hahhaa! kokemattomia myyjiä

    VastaaPoista
  3. aika hyvin jos oot saanu jekan ees pihaan asti ;) mutta jos seuraa sisälle asti kaipaat niin täällä ilmoittautuu yks! :D ja joskus kun olin pienempi niin ei meinannu grillityypille mennä jakeluun, että haluan hampurilaasen vaan pihvillä ja ketsupilla :D

    VastaaPoista
  4. no en todellakaa oisi halunnu ees sinne pihaan mutta noi mun seuralaiset oli jästipäitä :( mä oli huppu silmillä koko ajan, en uskaltanu ees kattoo sitä taloa! JA noi meinas saakeli jättää mut vielä yksin sinne autoon!
    onneksi ei jättäny, oisin varmaan ruvenu itkemään :D

    VastaaPoista
  5. HAMMASHYMYSI ON IHANA ETKÄ NÄYTÄ YHTÄÄN HÖPSÖLTÄ! :)

    VastaaPoista
  6. ess: Haha, oltiin tosi eteviä! ;) hyvä tietää! :D hah, on seny kumma ku ei selvää puhetta ymmärretä :D
    jekka: Oltiin me vähä jästipäitä, mutta onneksi mä olin järkevä enkä jättänyt mun kullannuppua yksin autoon ;) Voi pientä!
    Ano: Voi kiitos! :') Tuo helpotti tietää:b

    VastaaPoista