maanantai 13. syyskuuta 2010

Mä haluun parantaa maailmaa

Takki, kaulahuivi ja neule H&M Farkut Vonne's Nilkkurit Aleksi 13 Toppi Gina Tricot

Viikko alkoi mitä väsyttämimmissä merkeissä, onneksi se kuitenkin jatkui vain 2 tunnin koulupäivällä. Bussiin astuessani ilokseni Nappo siellä istui ja sen kans painuttiinki aika syvälliseen aiheeseen nimittäin, "Mitä lukion/amiksen jälkeen?" Nappohan on siis lukios nyt ekaa vuotta ja mä opiskelen lähihoitajaksi toista vuotta. Keskustelu sai mut vain entistä enemmän tajuamaan, että psykologi on se miks mä haluan vielä jonain päivänä tulla. :) Heitti ilmaankin hyvän mietteen "Live hard live your dream" ja että jos vain tarpeeks haluaa jotain niin sen myös saavuttaa. :) Mä en halua katua myöhemmin tulevaisuudes sitä, että miksen nuorempana lukenutkaan parempi palkkaiseen/sellaiseen työhön mistä oikeesti pidin, vaan jäin vain pelkäksi lähihoitajaksi. Jos menisin sieltä mistä aita on matalin, niin lukisin sosionomiks(kuraattoriks sitä kautta), mutta ei se oo sellanen asia mitä mä haluaisin noin palavasti kuin tuo psykologin ammatti, sitä työtä mä oikeesti rakastaisin herätä aamuisin tekemään. Joskus on ihan hyvä mennä sieltä mistä aita on matalin, mutta todettiin että tää on kaukana siitä. Mä haluun parantaa maailmaa. Enhän mä ookkaan kun vasta 17, kohta 18, koko elämä edessä ja on mulla tätäkin koulua nyt vielä vajaa 2 vuotta jäljellä ja mieli saattaa muuttua. Aika näyttää.

Mitä te rakastaisitte/haluaisitte herätä joka aamu tekemään?

Antoine Clamara ft. Soraya - Live your dream

"When you
Live your dreams, live your life
Happiness is now and forever
I want you to know that
You can love you can fly
Don't you know it's minor the matter" 

10 kommenttia:

  1. kiva toi asu :) itse haluaisin ryhtyä markkinointi/projektipäälliköksi. olisi ihana johtaa jotain tiettyä ryhmää, tehdä heidän kanssa töitä, matkustaa työn puolesta, puhua/opetella kieliä ja olla silti ihan hyvin palkattukin :) näin aiheesta miljoonanteen; tykkään sun blogista tosi paljon, siinä on tarpeeksi vaatteita, hyvässä kontrastissa mietteiden ja tunteiden kanssa. kiitos!:)

    VastaaPoista
  2. Mä niiiiin haluaisin synnärille sairaanhoitajaksi, niitä vauvoja hoitamaan! Mut eihän siihenkää varmasti pelkällä lähihoitajan tutkinnolla päästä, pitää varmaankin käydä joku sairaanhoitaja koulutus viä.

    VastaaPoista
  3. Psykologi on kyllä semmonen ammatti mihin musta ei olis,oon liian kylmä ihminen kuuntelemaan toisten huolia päivästä toiseen:-D Mutta niitä tarvitaan aina ja hattua nostan jos ja KUN sä haet sinne vielä joskus! Sen tiedän et monta kertaa pitää hakee ja hankala päästä amis pohjalta, kun se on kumminkin yliopisto tai hyvällä säkällä vois riittää ylempi AMK tutkinto jos ois yo-arvosana psykologiasta! Mutta kannattaa aina hakee,mä uskon suhun!:) dont give up!
    Musta vielä joskus tulee salaasis haaveis sijaisperhe!<3

    VastaaPoista
  4. Mun blogista löytyis yks palkintojuttu sulle! :)

    http://katjajalonen.blogspot.com/2010/09/kaikkee-sekalaista.html

    VastaaPoista
  5. toivottavasti pääset opiskelemaan joskus psykologiksi, oon ihan varma et se ammatti on ku tehty sulle! :) mä haluaisin ite tosi kovaa kätilöksi, tai vastasyntyneiden osastolle!

    VastaaPoista
  6. Anonyymi: Voi kiitoksia paljon kommentistas! :) Itse kans tykkäisin sellaisesta työstä, jonka kautta pääsisi ulkomaille muttei noi kielet oo oikein mulla hallussa. Ryhdyppä sitten tuumasta toimeksi ;). Piristipä paljon, kiitos taas! :)
    Mimmi: Joo ei riitä se, mutta ei muutaku sairaanhoitajaksi ja sieltä kätilöksi sitten vaikka. :)
    Laura: Hahha ;D Kiitos paljon kannustuksesta! Monta kertaa joo, mutta en heti tän koulun jälkee ajatellukkaa :) Ajatuksena ois että menisin varmaan ensiksi lukeen vapaaseen yliopistoon psykologiaa ja sitä kautta sitte vasta. :)
    Katja: Tämä selvä! :)
    grrt: Sitä mäki toivon todella :) Kiitos! Samat sanat sullekkin että ei sitten kun tuumasta toimeksi ;)

    VastaaPoista
  7. tsemppiä kauheesti! :) kovaa ollaan sitä kohti menossa, enää yks vuosi lähihoitaja koulua jäljellä! <:

    VastaaPoista
  8. Samoin sulle! :) Nonni ja nää vuodethan tapaavat vieriä ku kivet :)

    VastaaPoista
  9. mutta ei ookkaan varmaan sellaista ammattia mihin jaksais joka aamu herätä esimerkiksi jos on psykologikin ja jos itellä olisi huono päivä tai olisi tapahtunut jotain niin olisi se varmaan vaikea mennä kuuntelemaan toisten ongelmia ja auttaa niissä... ja jos jollakin on jokin erittäin raskas aihe ja pitkäaikainen asiakas niin se voi käydä helposti raskaaksi itsellekkin ja yrittää siinä olla ammattimainen

    VastaaPoista
  10. Ei varmasti jaksakkaan, en mä sitä ihan niin kirjaimellisesti tarkoittanutkaan, mutta kun ajattelisin herääväni joka aamu vuodeosastolle töihin niin ei kyllä nappais. Vaikeetahan se toki ois, mutta siihen on sitte ryhdytty niin homma hoidetaan kunnialla tai vähemmän kunnialla loppuun. Tottakai se välistä käy raskaaksi ja tuntee itsensä hyödyttömäksikin jos tuloksia ei näytä syntyvän sitten millään. Sen takia tuo homma ei ookkaan niille kovin hyvä ketkä ottaa niitä asioita niin itteensä eikä pysty pitää omaa elämäänsä tasapainos työn ohella. :)

    VastaaPoista